Uudenlainen IKEA Suunnittelustudio Jyväskylään
Kauppakeskus Sokkariin avataan keväällä 2020 IKEA Suunnittelustudio, jonka tavoitteena on tehdä kodinsisustuksen suunnittelusta jyväskyläläisille helpompaa kuin koskaan. Samalla käynnillä asiakas voi sekä valita tuotteet että suunnitella sisustuksen haluamaansa tilaan yhdessä IKEA-asiantuntijan kanssa. Uudenlainen toimipiste on osa IKEA Suomen uudistusta, jonka avulla pyritään olemaan entistäkin lähempänä asiakkaita. IKEA panostaa Jyväskylän alueen asiakkaiden palveluun avaamalla kaupungin keskustaan täysin uudenlaisen IKEA Suunnittelustudion. Suomessa laatuaan ensimmäinen kodinsisustuksen suunnittelupalveluihin keskittyvä IKEA Suunnittelustudio avataan kauppakeskus Sokkarissa huhti–toukokuussa 2020. Jyväskylän Seppälässä sijaitsevan IKEA-lähipisteen toiminta päättyy vuokrasopimuksen loppuessa. IKEA Suunnittelustudiossa asiakkaat pääsevät suunnittelemaan sisustuskokonaisuuksia yhdessä asiantuntevan henkilökunnan kanssa. Noin 500-neliöisessä kauppakeskustilassa on myös inspiroiva näyttelyalue keittiöille, makuuhuoneille, olohuoneille sekä Home Smart -älykotiratkaisuille. - Olemme todella innoissamme, että voimme avata Suomessa ensimmäisen IKEA Suunnittelustudion juuri Jyväskylään. Haluamme palvella asiakkaitamme...