Muotikauppaa uhkaa koronakevään lisäksi heikentyvä työllisyys

Muodin myynti on pudonnut tänä vuonna -20,9 % heinäkuun loppuun mennessä. Yksin heinäkuussa myynti laski -7,9 %. Koronapandemian myötä uhkana on työllisyyden lasku.

Muotikauppojen ovet käyvät harvakseltaan. Tammi-heinäkuussa miesten vaatteiden myynti on ollut miinuksella -24,7 %, naisten -23,3 % ja lasten -14,4 % viime vuoteen verrattuna. Kodintekstiilien myynti on ollut ainoa, joka on kyennyt viime vuoden tahtiin, kun suomalaiset ovat satsanneet kotiensa viihtyvyyteen. Urheilukaupassa myynti on laskenut -1,9 % alkuvuoden aikana. Yli kolmanneksella kasvanut pyöräkauppa on auttanut, kun urheilukaupan vaatemyynti on pudonnut -5,8 %. Tiedot perustuvat yhdistyksen jäsentilastoon, jossa on 1400 myymälän ja verkkokaupan tiedot. Otos edustaa 65% koko markkinan arvosta.

–Näillä myynneillä muotikaupan arvon ennustetaan vuonna 2020 jäävän -15 % viime vuoden myynneistä. Rahassa tämä on 531 miljoonaa euroa. 90-luvun laman aikana muotikaupasta katosi kolmasosa, mikä nykyrahassa olisi 1,2 miljardia euroa, kertoo Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää

Kotimainen verkkokauppa on vuoden alusta kasvanut kengissä 119 % ja vaatteissa 105 % samalla, kun muodin verkkokauppa EU-maista Suomeen on noussut 6,7 %. Verkkokaupan osuus koko muotikaupan volyymista on kuitenkin edelleen pieni, noin 16 %.

Kivijalkamyymälöiden kävijämäärien osalta odotukset ovat hivenen parantuneet keväästä. Noin kolmannes kaupoista kertoi kävijöitä olleen kesän aikana jopa enemmän kuin viime vuonna. Odotukset seuraavan kolmen kuukauden ajalle ovat kuitenkin vaisut. Vain 25 % kaupoista odottaa myynnin parantuvan. Kysely jäsenistölle tehtiin elokuun alussa. 

–Asioinnit myymälöissä ovat ilahduttavasti palautuneet lähemmäs normaalia, mutta nyt uhkana on pelko uudesta korona-aallosta ja kuluttajien ostovoiman romahtaminen heikentyvän työllisuuden vuoksi, sanoo Kankaanpää.

Teollisuuden vedon hiipuminen ja kasvava työttömyys uhkaavat koko alaa. Vaikka rokotteen myötä kuluttaminen normalisoituisi, kuluttajien ostovoimaan voi työllisyyden heikko kehitys jättää pitkään kestävän loven. 

–Muotikaupan odotukset ovat perustellusti synkät. Toipumista saadaan odottaa ainakin vuoden päähän. Teollisuudessa ja tavarantoimittajilla heijastusvaikutukset näkyvät vielä ensi syksynäkin, Kankaanpää arvioi.

Muoti- ja urheilukauppa työllistää 30.000 suomalaista. Liikevaihtoa ala tekee 4,7 miljardia euroa vuosittain, josta urheilukauppa 1,1 miljardia.